2005
NELJÄS TOIMINTAVUOSI
- käsityökerho Wingerborg aloitti toimintansa
- 38 uutta jäsentä Suomenselkämessuilla
- kesätyöllistäminen
- ensimmäinen kirjoituskilpailu "Minun Kivijärveni", voittajat Timo Särkinen ja Marjo Ruusuvirta
- stipendin myöntäminen peruskoulun päättävälle aloitettiin
toimintakertomus 2005.pdf (14.8 MB) |
TOIMINTAKERTOMUS 2005
JOHTOKUNTA
Yhdistyksen toimintaa suunnittelevassa ja johtavassa johto-kunnassa oli puheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä. Lisäksi johtokunnan työskentelyyn osallistui sihteeri.
Johtokunta piti toimintakautenaan kuusi (6) kokousta. Kuudesta kokouksesta yksi pidettiin Lähteellä (29.5.), yksi museolla (20.7.) ja yksi Särkisellä (9.10.). Lisäksi pidettiin lakimääräiset kokoukset. Kevätkokoukseen 10.4. osallistui 16 jäsentä ja 28.12. pidettyyn syyskokoukseen 11 jäsentä.
JOHTOKUNTA | YLEISET | YHTEENSÄ | ||
Puheenjohtaja | Piispanen | 6 | 2 | 8 |
Varapuheenjohtaja | Leppänen | 6 | 2 | 8 |
Rahastonhoitaja | Kotilainen | 5 | 2 | 7 |
Härmälä | 2 | 0 | 2 | |
Kinnunen | 5 | 1 | 6 | |
Lehto | 2 | 0 | 2 | |
Oinonen | 5 | 2 | 7 | |
Särkinen | 6 | 2 | 8 | |
Turpeinen | 6 | 2 | 8 | |
Sihteeri | Korpiaho-Hakala | 6 | 2 | 8 |
VANHA PAPPILA
Vanhan pappilan kunnostaminen ja muuttaminen perinnetaloksi ei ole edennyt.
Kevätkokouksessa toivottiin vanhan pappilan kuntokartoituksen ja koko hankkeen toteutuvan, vaikka TE-keskus teki 12/2003 kielteisen päätöksen Lepistön pappilan kuntokartoituksen, ns. esiselvityksen rahoittamisesta.
Vuoden aikana tiedusteltiin kunnan ja seurakunnan halukkuutta olla mukana kuntokartoituksen tekemisessä. Kunta päätti myöntää 1 000 euroa kuntokartoitukseen ja mikäli kotiseutuyhdistys saa Leader-rahoitusta, kunnalle tulee maksaa 50 % avustuksesta takaisin. Seurakunta päätti osallistua kuntokartoitukseen 30 prosentilla, maksimissaan 1 500 eurolla.
MUSEOTOIMINTA
Museo oli säännöllisesti auki toista kesää kunnan ja kotiseutuyhdistyksen yhteistyönä. Museon siivoustalkoot pidettiin 3.6.
Museo oli auki 27.6. – 31.7. keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-15, yhteensä 48 tuntia. Kävijöitä kesän aikana oli vieraskirjan mukaan 260. Oppaina toimivat opiskelijat Marjo Kotilainen, Liisi-Maija Hertteli ja Mervi Turpeinen sekä johtokunnan jäsenet ja sihteeri.
Vuoden aikana useat kuntalaiset lahjoittivat tavaraa museoon.
MUSEOPÄIVÄ
13. heinäkuuta yhdistys järjesti museopäivän viljamakasiinilla. Työnäytöksiä antoivat artesaaniopiskelija Anne Hänninen ja Matti Ruusuvirta. Työnäytösten lisäksi päivän aikana sai tutustua museoon ja sen esineistöön, osallistua tietokilpailuun, hevosen-kengän- ja tikanheittoon tai vain seurustella ja kahvitella. Kävijöitä oli noin 85 ja tuloja kertyi 107,10 euroa.
KOTISEUTURETKI
Suosituksi jälleen osoittautui linja-autolla 16. heinäkuuta tehty kotiseuturetki. Retken tutustumiskohteet olivat
SS-Työstö
Kivijärven Elektroniikka Oy
Kivijärven Leipä
Hannunkiven lomakylä
Retki jatkui Kannonkoskelle, johon tutustuttiin lähinnä linja-auton ikkunasta. Retken hintaan (10/20 €) sisältyi paitsi ruokailu Piispalassa, myös linja-autokyyditys, mehu, opastukset ja kahvit Hannunkivessä. Osallistujia oli 48, joista 12 liittyi uusina yhdistyksen jäseniksi.
KÄSITYÖKERHO WINGERBORG
Käsityökerho Wingerborg on kotiseutuyhdistyksen yhteydessä toimiva kerho, johon ovat tervetulleita kaikki käsitöistä ja kotiseututyöstä kiinnostuneet.
Kerhon toiminta käynnistyi alkuvuodesta ja kerho toimi säännöllisesti maanantaisin ja keskiviikkoisin, yhteensä 8 viikkotuntia, koko vuoden kesätaukoa lukuunottamatta. Kokoontumisia oli 46 kertaa, joissa paikalla keskimäärin 12 käsityöntaitajaa. Toiminnasta vastasivat lähinnä Aino Kotilainen, Anneli Salmi ja kotiseutuyhdistyksen johtokunnasta Leena Oinonen.
Paitsi että kerhon toiminnalla ja tilaisuuksilla on sosiaalinen tilaus, kerhossa on valmistettu käsitöitä kotiseutuyhdistyksen arpajaisiin, joita järjestettiin Suomenselkä-messuilla, kotiseuturetkellä, joulumarkki-noilla ja vuosikokouksessa. Arpajaistulot – merkittävä tulolähde - on tilitetty kotiseutu-yhdistykselle ja käsityötarvikkeista koituneet kulut on korvattu asianomaisille.
SUOMENSELKÄMESSUT
Suomenselkämessut pidettiin Kivijärvellä 30.-31.7. Yhdistyksellä oli oma ulko-osasto messualueella ja sen lisäksi museo oli sunnuntaina 31.7. kolme tuntia messuvieraiden yhtenä tutustumiskohteena. Museossa kävi kolmisenkymmentä vierailijaa.
Osastolla käyneiden määrää on vaikea arvioida, mutta messujen onnistuneisuutta voidaan kuvata muillakin mittareilla. Uusia jäseniä saatiin 38 ja pelkästään arpoja myytiin 488 euron edestä (palkintoina lähinnä Wingerborgin käsityöt). Messuille osallistuneet Euroopan Investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö ja kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen vierailivat molemmat myös yhdistyksen osastolla.
Arpojen lisäksi myynnissä oli Het pikkusevverran paljo -perinnekirjaa (tulot kuntaan), Kotiportti 1-lehteä, kivijärveläisiä valokuvajulisteita ja Juhani Ojalan yhdistykselle myytäväksi lahjoittama taulu.
Ennakkotilauksia sai tehdä isännänviireistä ja kukko-tuuliviireistä ja tarjolla oli ilmaismehua. Artesaaniopiskelija Anne Hänninen oli sunnuntaina osastolla rukin kanssa.
PERINNEAINEISTON KERUU JA TALLENNUS
Kotiseutuyhdistys palkkasi jo toisena kesänä, tällä kertaa omilla rahoillaan, opiskelijan litteroimaan perinnepiirin edellistalvena taltioimat keskustelut sähköiseen ja kirjalliseen muotoon. Yhdistys sai opiskelijan palkkaamiseen tukea kunnalta 168,19 euroa. Työn teki Sofia Kotilainen heinäkuussa.
KIRJOITUSKILPAILU
Kotiportti 1-lehdessä julkaistu kirjoituskilpailu päättyi 31.5. Aiheena oli ”Minun Kivijärveni” eli kirjoitusten tuli käsitellä Kivijärveen liittyviä muistoja, tärkeää paikkaa, kokemusta tai elämystä. Tavoitteena oli sekä kerätä kivijärveläistä muistitietoa että saada aineistoa seuraavaan kotiseutulehteen.
Viisihenkinen raati, johon kuuluivat Risto Piispanen ja Pirkko Korpiaho-Hakala kotiseutuyhdistyksestä, Leena Perälä ja Kyllikki Männikkö kirjallisuuspiiristä ja Anita Paananen sivistystoimesta, arvioi kirjoitukset nimettöminä.
Tulokset julkistettiin kunnan järjestämässä kotiseutujuhlassa Puralankylän Leppäsellä 7.8. Nuorten sarjan voitti Marjo Ruusuvirta (50 €) ja aikuisten sarjan Timo Särkinen (100 €). Sakari Männikön, Yrjö Havaksen ja Saara Hämäläisen kirjoitukset lunastettiin 20 eurolla. Kaikki osallistuneet kirjoitukset julkaistiin Kotiportti 2-lehdessä. Tulosten julkistamisen yhteydessä puheenjohtaja kertoi myös yhdistyksen muista ajankohtaisista asioista.
KOTIPORTTI 2
Jouluksi 2004 julkaistu lukemistotyyppinen kotiseutulehti Kotiportti sai jatkoa vuonna 2005. Aineiston hankinnasta kesän ja syksyn aikana vastasivat johtokunnan jäsenten lisäksi sihteeri, joka vastasi myös toimitustyöstä. Sini-violetti -sävyinen Kotiportti 2 -lehti tuli myyntiin 10.12. Lehden taittoi Ilari Kotilainen ja lehti painettiin tarjousten perusteella Kirjapaino Ässässä Vaajakoskella. Edelliseen lehteen verrattuna sivumäärä lisääntyi kahdeksalla, mutta painos pienennettiin 600:sta 400:aan.
Edellistä lehteä ehdittiin julkaisuvuonna myydä 181 ja lahjoittaa 36 kappaletta. Kotiportti 2 -lehteä saatiin julkaisuvuoden aikana myytyä yli 300 kappaletta, joista kirjapitoon ehti tiliytyä 276 lehden tulot.
Jäsenet eivät saaneet lehteä tällä kertaa jäsenetuna ilmaiseksi mm. taloudellisista syistä. Ykköslehdestä poiketen kakkoslehden tekoon ei saatu ulkopuolista rahoitusta.
JOULUMYYJÄISET
Joulumyyjäisissä 10.12. kotiseutuyhdistys kauppasi mm. tuoretta Kotiportti 2-lehteä, jota menikin kaupaksi 81 kappaletta. Myyjäisten saldo oli 888 euroa, joista Wingerborgin tuomat tulot olivat 208 euroa.
SEKALAISIA ASIOITA
Huhtikuussa saatiin sivistystoimenlautakunnan myöntämää kulttuuriavustusta 400 euroa.
Toukokuussa lukuvuoden päätös-tilaisuudessa muistettiin 30 euron stipendillä yhtä koulunsa päättävää kotiseutuhenkistä oppilasta, Tatjana Piispasta.
Heinäkuussa saatiin museolle pöytä ja penkit Risto Piispasen ja Olli Turpeisen talkootyönä valmistamina.
Lokakuussa haettiin vuodeksi 2006 Museovirastolta avustusta museon kokoelmien luettelointiin, perusnäyttelyyn ja museorakennusten siirtoon yhteensä 5 500 euroa. Päätös saadaan lähiaikoina.
Lokakuussa haettiin Opetusministeriöltä valtionavustusta seuraavan Kotiportti-lehden julkaisuun 3 000 euroa. Päätös saadaan lähiaikoina.
Joulukuussa johtokunta (7 jäs.) ruokaili Palvelukeskuksessa. Puheenjohtaja kertasi vuoden tapahtumia ja kiitti johtokuntaa aktiivisesta ja hyvästä toiminnasta.
TOTEUTUMATTA
Toistaiseksi toteutumattomia asioita ovat mm.
vanhan pappilan kuntokartoitus
museon materiaalin luettelointi, näyttelyn tekeminen ja lisätilan ratkaisu
mahdollinen kirkkokivien ja –reittien kartoitus
Kivijärven Eläkkeensaajat ry:n kotiseutuyhdistykselle tekemän aloitteen Kivi-kukon saamisesta Kukkoniemeen eteneminen
JÄSENISTÖ
Jäsenmäärä vuoden alussa oli 53, vuoden lopussa 118.